Harrastajateatterikesä siirtyy verkkoon

 

Tuleva Harrastajateatterikesä-festivaali on päätetty siirtää virtuaaliseksi. Tapahtuman siirtopäätös jouduttiin tekemään vain viikkoa ennen lähes loppuunmyytyä tapahtumaa, johtuen heikentyneestä koronatilanteesta ja aluehallintoviraston antamista määräyksistä.

 

– Pettymys on suuri mutta päätös oli käytännössä ainut mahdollinen, kertoo tapahtuman vastaava tuottaja Mari Saarinen Suomen Harrastajateatteriliitosta. –Tänä keväänä olimme vahvassa toivossa, että tapahtuma saataisiin livenä järjestettyä. Rajatulla kapasiteetilla myyntiin tullut katsomo myytiin keväällä hetkessä lähes loppuun, eli sikäli palaute myös yleisöltä oli kannustavaa, kiittelee Saarinen.

 

– Ryhmät ovat olleet mahtavia ja olemmekin saaneet todella lyhyessä ajassa tarjolle festivaalin ohjelmaa virtuaalisessa muodossa, mikä on ihan mahtava juttu, Saarinen iloitsee. Tapahtuman virtuaalinen muoto on tarjolla alkuperäisenä viikonloppuna 20.-22.8.2021, jolloin festivaalin ohjelmistoa on nähtävillä ilmaiseksi NetTicket-palvelun kautta. Myös festivaalin päätöstilaisuus päästään järjestämään sunnuntaina klo 15.00 kaikille avoimena verkkotilaisuutena. Ryhmät saavat myös raadin palautteen ja kunniamainintoja sekä kannustusrahaa päästään muutoksesta huolimatta jakamaan päätöstilaisuudessa. Virtuaaliseen tapahtumaan pääsee mukaan Harrastajateatterikesän verkkosivuilta perjantaina 20.8.2021.

 

Jyväskylän kaupunginteatteri palauttaa alkuperäisen tapahtumaan ostettujen lippujen hinnan. Maksetun lipun voi vaihtaa Jyväskylän kaupunginteatterin lahjakorttiin tai siitä voi saada rahapalautuksen täyttämällä palautuslomakkeen verkko-osoitteessa https://bit.ly/palautuslomake Täytäthän lomakkeen Harrastajateatterikesän lippujen osalta viimeistään 31.12.2021.

 

Tapahtumaan ostettujen festaripassien osalta asiakkaat voivat olla yhteydessä suoraan Suomen Harrastajateatteriliittoon [email protected]

 

Lisätietoa tapahtumasta

Vastaava tuottaja

Mari Saarinen

050-4682138

[email protected]

www.harrastajateatterikesa.fi