Harrastajateatterikesässä vaikututtiin

Harrastajateatterikesä

Päätöstiedote viestimille 21.8.2017

Julkaisuvapaa heti

 

Harrastajateatterikesässä vaikututtiin

 Jyväskylässä vietettiin toista kertaa Harrastajateatterikesä – festivaalia 18.-20.8. Tapahtumaan oli valittu 27 hakijan joukosta 7 esitystä. Tapahtuma keräsi kiitosta yleisöltä laajasta ja monipuolisesta kattauksesta harrastajateatteria. Valinnat ohjelmistoon teki käsikirjoittaja ja ohjaaja Anne Prokofjeff. Osallistuneet ryhmät kiittelivät muun muassa hyviä ja sujuvia järjestelyjä.

 

Taiteesta voimavara

Tapahtuman avajaistilaisuudessa puhuttiin taiteen yhteiskunnallisesta merkityksestä. –Taide laajasti nähtynä on yhteiskunnallisen kehityksen strateginen voimavara ja sitä se on myös kulttuurisesti ja yhteisöllisesti, muistutti kansanedustaja, Suomen Harrastajateatteriliiton puheenjohtaja Aila Paloniemi avajaispuheessaan. Teatteri on käsittelytavan vapauden, mahdollisuuksien ja mielikuvituksen vuoksi myös vahva oppimisen väline. Se on myös käyttökelpoinen tapa tutkia elämään liittyviä ilmiöitä. –Teatteri on tämän lisäksi oiva keino vaikuttaa asenteisiin, käsityksiin, ajattelutapaan ja kansalaisten toimintaan, toteaa Paloniemi.

 

Vahvoja aiheita

Vahvoihin aiheisiin päästiin heti perjantaina ohjelmiston avanneessa Ykspihlajan Työväen Näyttämön Hiljaista tietoa –esityksessä, joka vei yleisönsä kauniilla ja herkällä tavalla vaiettujen sukupolvitraumojen äärelle. Lauantai päivän avannut Ilves-Teatterin ilahdutti läsnäolevalla, aihettaan kunnioittavalla ja vaikeasta teemastaan huolimatta elähdyttävän raikkaalla kokonaisuudella. Vahvojen yhteiskunnallisten aiheiden joukkoon lukeutui myös Laukaan Teatterin KODITTOMAT, Asuntolan naisten kertomuksia joka pureutui yhteiskunnallisesti tärkeään aiheeseensa antamalla äänen äänettömille dokumenttiteatterin keinoin.

Elämän pirskahtelevaa iloa lavalle toivat Koskelan Tanssin This Way -esityksen nuoret tanssijat. Raati arvioi esityksen mielenkiintoiseksi ja puhuttelevaksi kokonaisuudeksi nuorten elämästä ja ajatuksista. Lauantai-illan päätteeksi absurdimman maailman syövereihin päästiin Mikä Mikä Teatterin komediassa Rantarouvat.

Sunnuntaina Jyväskylän Huoneteatterin tiloissa esitetty Ilias, Odysseia ja koko Kreikan mytologia 99 minuutissa tai alle keräsi kiitosta raadilta karnevalistisesta teatterileikistä. Ohjelmiston päätti Teatteri Kantti monologillaan Tärähtänyt ja Jari Holopaisen tarkkaa ja monipuolista näyttelijäntyötä kehuttiin vuolaasti.

Päätöstilaisuudessa raatilaiset Mika Terävä ja Antti Niskanen kertoivat erityisesti ilahtuneensa monipuolisesta kokonaisuudesta viikonlopun aikana. ­­– On upeaa huomata, miten rohkeasti ryhmät tarttuvat hyvin erilaisiin teksteihin ja aiheisiin. Lisäksi vaihtelua festivaaliohjelmaan toi se, miten esitysten muotokielet ja estetiikka vaihtelivat. Kaiken kaikkiaan tämä monimuotoisuus on upea asia ja antaa oivan kuvan suomalaisen harrastajateatterin korkeasta tasosta raadissa toiminut Antti Niskanen summaa viikonloppua.

 

Kohtaamista näyttämöllä ja katsomossa

Teatterin äärelle hakeutui hyvin myös yleisö. Harrastajateatterikesän esityksistä valtaosa oli loppuunmyytyjä ja kahteen esityksiin jäi vain muutamia paikkoja myymättä. Täyttöasteeksi muotoutui 86% johon tapahtuman tuottaja Mari Saarinen Suomen Harrastajateatteriliitosta kertoi olevansa hyvin tyytyväinen. – Ei voi olla kuin iloinen siitä kuinka hyvin Jyväskylä on tapahtuman ottanut vastaan ja omakseen jo näin lyhyessä ajassa. Tästä on hyvä jatkaa tapahtuman kehittämistä, Saarinen pohtii. Tapahtuman visio on olla intiimi, helposti lähestyttävä ja kohtaava foorumi sekä tekijöille, että yleisölle.  – Jyväskylän kaupunginteatterin kanssa yhteistyö on ollut mutkatonta ja toimivaa. Kun tahtotilat kohtaavat on helppo toimia, Saarinen toteaa.

 

Päätöstilaisuudessa palkittiin

Harrastajateatterikesän päätöstilaisuudessa jaettiin kunniamainintoja ja kannustusapurahoja seuraaville ryhmille

 

Ilves-Teatteri – INVAASIO!  400€  Abulkasem!

Ilves-Teatteri Meimi Taipale Tarkasta ja loppuun asti mietitystä ohjaajantyöstä.

Jyväskylän Huoneteatteri – Ilias, Odysseia ja Kreikan mytologia 99 minuutissa tai alle   300€ Karnevalistisesta ja mielikuvitusrikkaasta teatterileikistä.

Ykspihlajan Työväen Näyttämö – Hiljaista Tietoa 300€ Aiheensa näköisestä ja puhuttelevasta dramaturgiasta ja vahvasta ja tarkasta näyttelijäntyöstä.

Teatteri Kantti Jari Holopainen Monipuolisesta ja hallitusta näyttelijäntyöstä.

Koskelan Tanssi – This Way  Yhteisöllisestä ja raikkaasta tekemisestä sekä kokonaisvisuaalisesta näkemyksestä.

Laukaan Teatteri – KODITTOMAT, asuntolan naisten kertomuksia Yhteiskunnallisesti tärkeästä aiheesta joka antaa äänen äänettömille.

Mikä Mikä Teatteri – Rantarouvat Kiinnostavalla tavalla nyrjähtäneestä maailmasta.

Lisätietoja:

Tuottaja Mari Saarinen

Suomen Harrastajateatteriliitto

[email protected] / 050-4682138

Kuvamateriaalia: https://eijajokilahtiphoto.kuvat.fi/kuvat/Harrastajateatterikesä+2017/

Kuvaaja mainittava kuvankäytön yhteydessä.

IMG_9232